sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Kuosikalenteri haaste 2018


Sain joulukuussa rakkaaltani lahjaksi kauan himoitsemani Molla Millsin Kuosikalenterin. Se on vuosikalenteri vuodelle 2018, jossa jokaiselle kuukaudelle on oma virkkausmalli. Olen kirjaimellisesti koukussa!
Olen laskeskellut ja suunnitellut muiden kuukausien malleja jo etukäteen. Eri mallien värivaihtoehtoja mietin ja osassa muutan värejä, joissain pidän värit kalenterin suunnitelman mukaisina. Uusia lankojakin olen jo laittanut lähilankakaupassa tilaukseen. Tosin tarvitsen kalalankoja myös kouluhommia varten. Ihanaa kun on sellainen lankakauppa kaupungissa, joka tarvittaessa tilaa sen mitä tarvitsee.
Olen rakastunut kalalankoihin. Se tapahtui ensimmäisen Virkkuri kirjan myötä ja loppua ei näy. Yksi unelma olisi saada joskus tehdä yhteistyötä esimerkiksi Suomen lanka oy:n kanssa. Saisi suunnitella omia kuoseja ja värejä sielunsa kyllyydestä. Oi voih, aina saa unelmoida.
Suomen langalta tulee muuten pian uusia Molla-lankoja ja en malta odottaa, että pääsen kokeilemaan niitä! Lähtee muuten saman tien tilaukseen kun langat verkkokauppoihin ilmestyy. 


Mutta asiaan. Tammikuun kuosin aloitin hieman myöhässä koska aloitin tammikuussa koulun ja kaikki on ollut yhtä sekasotkua. Onneksi loppukuusta sain koukun käteen ja väsäsin pikkupussukan tammikuun mallin mukaan. Kuosista tuli aika kiva.






Helmikuun kuosia aloitin tekemään heti perään ja sain sen jo valmiiksi. Tein pullopussin, jota voi käyttää vaikka penaalina. Kokeilin niin sinne mahtuu myös liinalankakerä sisään eli voin ottaa vaikka virkkuut mukaan tarvittaessa. En vielä ole tehnyt nyöriä pussukkaan koska en tiedä millä tekniikalla sen tekisin. Liikaa valinnan varaa!

Maaliskuun kuosikin on jo lähtenyt hyvin käyntiin. Kolmella langalla virkkaaminen on edelleen haastavaa muttei mahdotonta. Mitä kaikkea sitä ehtiikin vielä virkata!
Kuinka moni muu on saman haasteen edessä? 12 kuukautta ja 12 kuosia virkattavana. Otitko haasteen vastaan?
                                                                                 Virkkailemisiin!

tiistai 13. helmikuuta 2018

Nilkkasukkaa pukkaa

Näistä sukista olen saanut muutamia kyselyjä. Muokkasin Marttat-lehden joulu/2017 ohjetta mieleisekseni. Alunperin sukkien ohje on ollut vuoden 1960 Emäntälehdestä, joten malli on aika vanha. Lehdessä puhutaan että kyseessä olisi vuodesukat, joita voi valmistaa vaikka myyjäistyöksi. Marttojen ohjeessa käytettiin alpakka-villa sekoitelankaa. Itse päädyin tuttuun ja turvalliseen Adlibriksen socki lankaan. Niitä keriä tuppaa pyörimään joka nurkassa. Pitäisi varmaan aloittaa se paljon puhuttu "lankalaihis".
Socki lanka on samanpaksuista kuin 7 veljestä, joten siksi silmukkamäärä on pieni. Myös sukan "pitsiosuus" tuo löysyyttä sukkaan. Kokoa voi muutella oman mielensä mukaan mutta tämä malli on tehty omaan kanoottijalkaan eli kokoon 41.

Nilkkasukkapitsit
lanka: Socki
puikot: 3,5
Koko: 41

Aloitus silmukkamäärä on 40. Tein 10 kerrosta vuorotellen 1 oikein kiertäen ja 1 nurin. Sen jälkeen tein kantapään johon neuloin 24 kerrosta, jottei kantapää jää liian pieneksi isoon jalkaani. Itse "pitsi" alkaa heti kantapään teon yhteydessä kun kantalapun reunoilta noukitaan silmukat.

Pitsi:
1. kerros oikeaa
2. kerros oikeaa
3. kerros langankierto, 2 oikein yhteen. Näitä toistat 3. ja 4. puikoilla. Muilla oikeaa.
4. kerros oikeaa
Ja siiten taas alusta.

Marttojen ohjeessa 2. kerros on nurjaa puikoilla 3 ja 4.

 Kantapään tehtyäni jätän kavennusten jälkeen 1. ja 2. puikoille eli niille joissa kavennukset on tehty 12 silmukkaa per puikko. 3. ja 4. puikolla on edelleen 10 silmukkaa. Yhteensä puikoilla 44 silmukkaa. Jos tekee pienemmät sukat kannattaa jättää nuo ylimääräiset silmukat pois kunhan muistaa että pitsiosuudella on oltava parillinen määrä silmukoita.

Omaan jalkaani tein pitsikerroksia 12, jonka jälkeen aloitin kärkikavennuksen. Kärkikavennuksen voi jokainen tehdä mielensä mukaan. Itse suosin helppoa tyyliä ja kavennan joka kerroksella jokaisen puikon lopussa kaksi oikein yhteen kunnes on 8 silmukkaa jäljellä. Sitten vaan lanka silmukoista läpi, kiristys, päättely ja valmis! Näin syntyy helpot unisukat tai kotoilusukat.




Olen tehnyt näitä sukkia jo useamman parin ja näitä varmasti tulee tehtyä vielä jatkossakin. Näitä sukkia tein parit jo joulukuussa myyjäisiin. Muutama pari nilkkasukkia meni myös sukkalahjoituksen mukana yhdelle vanhustentalolle. Uusi lahjoituskohde on edelleen mietinnässä. Haluaisin ehkä tänä vuonna lahjoa hoitajia. Pitänee vielä pohtia. Ehdotuksia otetaan vastaan. :)

Neulonnan iloa kaikille!




lauantai 10. helmikuuta 2018

Tervetuloa kotiin!


Viimeisen vuoden aikana tapahtui monta asiaa jotka johdattivat minua uutta kohti. Aika oli kypsä ja niin olin minäkin. Otin ja riuhtaisin itseni irti menneestä ja hyppäsin! Käytännössä tämä tarkoitti aikamoista paperisotaa ja järjestelyä. Lopulta tuli se päivä kun muutin pois. Kaikki tuttu ja turvallinen on nyt kaukana, eikä se haittaa.
Tämän kaiken jälkeen aloin tuntemaan outoja tuntemuksia. Saatan yöllä herätä ja syvä onnentunne tulvahtaa lävitseni. Olen vapaa.

Asun nyt toisessa kaupungissa, olen opintovapaalla ja opiskelen Käsi-ja taideteollisessa artesaaniksi. Harrastukset ja koulutyöt menevät mukavasti lomittain. Olen ahkerasti päivittänyt Instagramiin omien käsitöideni kuvia ja viime aikoina olen saanut monta kyselyä malleistani. Piti löytää uusi kanava, jossa voi jakaa ohjeita muille tarvittaessa. Tämä on nyt se kanava.

Tervetuloa mukaan!

Blogitekstisuositus

Hapsua elämään - helposti hienompaa

Jokin aika sitten näin kuvan instagramissa, jossa oli ihania nauhoja. Silmiini osui keinonahkainen hapsunauha ja päässä alkoi muodostua mont...