tiistai 27. elokuuta 2019

Hapsua elämään - helposti hienompaa

Jokin aika sitten näin kuvan instagramissa, jossa oli ihania nauhoja. Silmiini osui keinonahkainen hapsunauha ja päässä alkoi muodostua monta erilaista ideaa. Kuva olikin Helsinkiläisen Nappitalon instagram sivu, jossa etsittiin tuotetestaajia. Pääsin kuin pääsinkin tuotetestaajaksi! Sain kokeiltavakseni himoitsemaani hapsunauhaa ja pätkän kauniin metallinhohtoista reunapitsiä.

keinonahkainen hapsunauha ja metallinhohtoinen reunapitsi


Olen nuorempana ollut enemmänkin "tuunaaja" mutta vuosien saatossa se on hieman jäänyt. Nyt sisäinen tuunailijani heräsi jälleen henkiin ja halusin kokeilla kaikenlaista uutta. Ihan ensimmäisenä halusin laittaa tylsät kauppakassit uusiksi. Nopealla ompelulla kauppakasseista tuli lähes salonkikelpoisia. Tälläisen kauppakassin voi antaa vaikka lahjaksi. Käytännöllinen ja kaunis!





Päätin kokeilla jotain hieman itseäni haastavampaa. Halusin kokeilla tehdä juhlavan laukun ja pienemmän kännykkälaukun. Hapsujen ompelu kotikoneella onnistui yllättävän hyvin. Oman koneeni jalka nahnitti keinonahkaa vastaan ja otinkin avuksi leivinpaperisuikaleita. Suikaleesta näki hyvin läpi, ompelukoneen jalka liukui hyvin ja paperisuikale oli helppo repäistä irti ompelun jälkeen. En ole ennen ommelut keinonahkaa, joten en tiedä miten muut kyseistä materiaalia ompelee. Kekseliäs keksii keinot!

juhlava hapsulaukku

kännykkälaukku

Laukut onnistuivat yli odotusten. Laukkujen teosta jäi kuitenkin pikku pätkiä hapsunauhaa. En halunnut hukata materiaalia. Päätin tehdä niistä laukkukoristeen ja avaimenperän. Kokeilin ensin kuumaliimailla muttei yhteistyö oikein onnistunut. Seuraavaksi kokeilin kontaktiliimaa ja johan alkoi muodostua hapsukasta avaimenperää.



Hapsunauhaa oli vielä jäljellä ja halusin kokeilla vielä miltä hapsut näyttäisivät ruukun ympärillä. Sisäinen sisustajani halusi lisää "kaunista kotiin". Ruukku käteen ja liimailuhommiin. Ruukku alkoikin näyttää upealta ja päätin vielä hieman muotoilla hapsuja mieleisekseni. 



Tämä kokeilu sai minut löytämään taas luovan puoleni. Sain uutta energiaa ideointiin ja muistutti minua siitä että mielikuvitus on rajaton. Oli mahtava päästä kokeilemaan uusia asioita ja samalla oppia uusia asioita. Kiitos Nappitalo! 
Jos kiinnostuit nauhoista niin käy kurkkaamassa Nappitalon monipuolinen valikoima verkosta osoitteesta Nappitalo.fi. Nappitalon löydät myös Facebookista ja instagramista.

Luovaa syksyä kaikille!


lauantai 27. heinäkuuta 2019

Kevyt kesähuivi

Viileinä kesäpäivinä haluaa hartioilleen ja kaulalleen pehmeää muttei hiostavaa lämmikettä. Itse en kesällä pidä villan tunnusta iholla, poikkeuksena villasukat kylminä iltoina. Tästä syystä käytän ennemmin puuvillaan jopa sukissa kesäisin. Ei liian lämmittävää ja ihanan tuntuista iholla.

Puuvillainen kesähuivi


Ruutuvirkattuja huiveja on varmasti satoja ellei tuhansia erilaisia malleja. Ajattelin että yksinkertaisesta on hyvä lähteä. Helppoa ruutua ja raitaa. Ketjusilmukkaa ja pylvästä. Olin valinnut huivilangan jo valmiiksi joten sitä apuna käyttäen laskeskelin ja kokeilin haluamiini mittoihin sopivaa kuviota. Malli on yksinkertainen ja mukava virkata. Huivi syntyy kuin itsestään.



Kesähuivin ohje

Huivin koko 25x150 cm (käsialasta riippuen)
Lankana Adlibriksen Cotton 8/4
Huomaa reunoissa vain yhdet tyhjät ruudut.
Koukku 3
langan menekki noin 150g

Tee 64 ketjusilmukkaa ja lopuksi neljänteen silmukkaan pylväs. Tee jokaiseen ketjusilmukkan pylväs. Yhteensä 61 pylvästä. Tee kerroksen lopukssa kolme ketjusilmukkaa ja käännä työ. Tee kolme pylvästä jonka jälkeen kaksi ketjusilmukkaa ja hyppää kaksi edellisen kerroksen pylvästä ja tee pylväs (kolmanteen silmukkaan). Näin muodostuu ensimmäinen ruutu. Virkkaa sitten neljä pylvästä ja taas kaksi ketjusilmukkaa ja pylväs kolmanteen edellisen kerroksen pylvään päähän. Uudestaan kaksi ketjusilmukkaa ja pylväs kolmannen pylvään päähän. Jatka neljällä peräjälkeisellä pylväällä. Huivin molemmissa reunoissa on yksi ruutu muuten huivin keskiosassa on kaksi ruutua vierekkäin ja pylväsruutu. Kuvio on helppo ja toistuva.




Hassu pikku piirros kuviosta. Toivottavasti siitä saa selvää. Molemmissa reunoissa tyhjiä ruutuja vain yksi.

Yksi kerros on noin sentin käsialasta riippuen. Pituuden jokainen päättää itse mutta koin että 150cm on sopiva moneen makuun. Olisi tuo voinut olla vaikka pidempikin!

Huivin valmistuttua päättelin langat ja supsuttelin vesipulloa apua käyttäen huivin kosteaksi ja venytin kevyesti muotoonsa. Huivi oli aika hyvin muodossaa ja kostutus lähinnä tasasi pintaa. Huivin olisi hyvin voinut ottaa käyttöön ilman kostutustakin. Kostutuksen myötä näkee myös irtoaako langasta väriä.



Oletko sinä kesällä huivien käyttäjä? Tuleeko virkkailtua huiveja?

Viileitä kelejä odotellessa!



tiistai 23. heinäkuuta 2019

Miekat, muurit ja musketit 2019

Inspiraation voi löytää mitä erikoisimmista paikoista. Viime viikolla alkoi päässä tulvia taas luovia aatoksia. Syy löytyy alta.

Haminassa järjestettiin ensimmäistä kertaa historiafestivaalit Miekat, muurit ja musketit. Viime viikolla viisipäiväinen festivaali 17.-21.7 yllätti minut monella tapaa. Ensi kerran kuulin tulevasta tapahtumasta vuosi sitten Hamina Tattoossa. Odotin festivaalia innolla. En ole ennen käynyt historiafestivaaleilla. Odotin näkeväni kauniita vaatteita ja hevosia. Ensin ostimme liput vain suurturnajaisiin ja lähes heti perään kuitenkin päätimme ostaa liput musiikki iltaankin.



Suurturnajaiset olivat mieleeni vaikkei peitsitaisteluja näkynytkään. Huikeita taidonnäytteitä hevosien selässä näimme silti. Oli upeita suorituksia ratsastajilta keihäiden, miekkojen ja jousipyssyjen kera. Suurturnajaisissa nähtiin myös Buhurt otteluita ja GARS näytös. Koko illan kruunasi mahtava tulishow Valkovenäläis ryhmä Street theatre Vir järjestämänä. Taputin käteni kipeiksi. Saatoin myös kiljaista kerran tai kaksi.


Street theatre Vir



Lauantaina menimme musiikki iltaan ja yleisön vähyys yllätti. Positiivisena yllätyksenä koin festivaalien torimyyjät. Monien kanssa jäimme turisemaan niitä nitä ja teimme upeita löytöjä. Monet myyjistä olivat käsityöläisiä tai tukivat käsityöläisiä. Osa oli tullut pitkienkin matkojen takaa.
Musiikkia oli moneen makuun. Hevikannel oli makuuni hieman eksoottinen mutta  7Stout Clan irkkupunkkia soittava yhtye kyllä kolisi luihin ja ytimiin. Huikeita monitaitureita. Aivan mahtava!

7 Stout Clan









Keskiaikaista murkinointia. Lihaa päreeltä.
Oli muuten hyvää ja nälkä lähti.











Moni ei ehkä tiedä että olen yhdeltä ammatiltani levyseppähitsaaja ja etenkin tietynlaiset metallityö ovat mieleeni. Olisin halunnut sepän koulutuksen muttei se aikanaan ollut mahdollista. Perusasiat on hallussa kuitenkin. Aina kun näen kaunista taottua rautaa se muistuttaa minua niistä taidoistani, jotka olen laittanut muistojeni hyllylle pölyyntymään. Muutama rautaesine lähti mukaamme Keskiaikapuodista. Samaisesta puodista lähti mukaan myös luinen kinnasneula ja valkoista salviaa sekä seetripuuta. Aion nautiskella aidoista tuoksuista kotona.

Valkosalvia ja luinen kinnasneula

Seppälän lammastilan kojusta ostin ihanaa paksua villalankaa. Lähituottajien villaa ostaessa koen langan arvokkaammaksi (en rahallisesti) kuin kaupasta ostetun. Voin periaatteessa mennä ja silitellä näitä lampaita, joista villa on peräisin. Terveiset Miehikkälään lampaille!
Tästä langasta ei ole pesty pois luonnollista villan lanoliinia ja aion käyttää tätä asiaa hyväkseni tehdessäni tuosta langasta syksyllä itselleni jotain ihanaa. Nähtäväksi jää toteutuuko tämä haave konkreettiselle tasolle.

Pakko mainita vielä ne leimasimetkin! Olen kerran päässyt niitä kokeilemaan ja tajusin silloin että kyseessä on laatuleimasimet. Olen halunnut niitä ostaa mutta vielä ei ollut tullut vastaan. Nyt tuli! Kahen päivän festivaaleilun jälkeen kotoa löytyy nyt yhdeksän leimasinta! En malttanut olla ostamatta niitä. Ne menee sekä koriste esineestä että leimasimesta. Leimasimet ovat tehty tiikistä. Ovat siis kokonaan puisia ja hyvällä käytöllä ovat periaatteessa ikuisia. Leimasimet ovat Blockwallah leimasimia. Näistä leimasimistä olisi voinut tehdä vaikka ihan oman postauksen, niin upeita ne on. Inspiroivia ja kauniita.
Blockwallah leimasimet

Huomasin festivaaleilla tuijottelevani ihmisten vaatteita, etenkin historia harrastajien upeita pukuja. Aloin haaveilla omasta pitkästä pellavamekosta ja koko villaisesta hartiaviitasta tai huivista. Keksin monta ideaa, joita toteuttaa syksyksi ja seuraavaksi kevääksi. Tuon parin päivän aikana päässäni alkoi surista monta erilaista käsityöideaa kutomisesta kankaan värjäämiseen ja uusiin käsityötekniikoihin. Haluan taas oppia lisää ja kokea uusia kokemuksia. Haaveissa olisi päästä toisillekin historiaa haviseville festivaaleille. Hämeenlinnassa olisi ensi kuussa Hämeen keskiaikafestivaali 14.-18.8 ja toivon todella pääseväni näkemään ja kokemaan ne itse. Inspiroitua ja innostua lisää!

Sormet ristiin ja peukut pystyyn! Reppu selkään ja menoksi!

Toivottavasti nautit festivaali kokemuksestani.

keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Trooper tyyny - Jämästä ihanaksi


Miksi jämä on niin negatiivinen sana? Löytyisikö jämälangalle tai jämäkankaalle jokin kauniimpi nimitys? 

En halua haaskata mitään. Olen lukenut viime aikoina paljon lankojen tuotannosta ja ollut kauhuissani kuinka paljon itse saastutan tällä intohimollani. Siksi koitan olla jatkossa valveutuneempi, tutkia ja kierrättää. Tämä tyyny on minun malliesimerkkini siitä miten ne pienet langan nöttöset ja jäännöskankaat voi saada uuden ihanan elämän.


Minulla oli yhdessä kerässä vielä vähän lankaa. Rakastan kalalankaa enkä voi haaskata sitä. Päätin virkata pienen kokeilu kuvion. Kuvioksi päätyi sotilas hahmo eräästä hyvinkin tunnetusta elokuva saagasta. Jep, kaikki sen tunnistaa.


Virkkasin Trooper kuvion jo aikaa sitten, mutten keksinyt sille käyttötarkoitusta. Sain lahjoituksena vanhoja kankaita ja sieltä löytyi ihana paksu musta kangas joka suorastaan vaati jotain kuviota itseensä. Päätin luoda ihanan kierrätystyynyn. Tässä minun ohjeeni.





Trooper tyynyn ohje

40cm x 40cm 
Lanka: Liina kalalanka 12 -säikeinen 
Koukku: 1,75-2 
Langan menekki n.50g 
Kankaan menekki noin 90cm x 42cm 

Virkkausohje 

Ruutuvirkkauksessa kuviot muodostuvat tyhjistä ja täytetyistä ruuduista. Ruudut muodostuvat ketjusilmukoista ja pylväistä. Ruutujen kokoa voit vaihtaa muuttaen ketjusilmukoiden ja pylväiden määrää. Tässä tyynyn kuviossa on tehty pieniä ruutuja.  Kun halutaan tyhjä ruutu, virkataan pylväiden väliin yksi ketjusilmukkaa. Kun halutaan täysi ruutu, virkataan kolme pylvästä vierekkäin. Täytetyt ruudut muodostavat kuvion ja tyhjät ruudut pohjan. Käännyttäessä virkataan 2-3 ketjusilmukkaa (eli kerroksen korkeuden verran), jotka vastaavat ensimmäistä pylvästä. 

Luo 93 ketjusilmukkaa. Tästä 85s on ensimmäisen kerroksen pohja ja loput viisi silmukkaa seuraavan kerroksen ensimmäinen ruutu. Käännä työ ja tee pylväs viidenteen ketjusilmukkaan näin saat tuon ensimmäisen ruudun tehtyä. Jatka kerros loppuun tehden vuorotellen ketjusilmukka ja pylväs, joka toiseen silmukkaan ensimmäiseen ketjusilmukka ketjuun. Tee ensin kaksi kerrosta tyhjiä ruutuja ruutupiirroksen mukaisesti ennen kuin aloitat kuvion. Jokainen musta ruutu on täytetty ruutu, joten yksi musta ruutu on yhtä kuin kolme pylvästä. Kolmannella kerroksella aloitat täytetyt ruusut. Yhdestoista ruutu kolmannella kerroksella on ensimmäinen täytetty ruutu. Jatka kuviota mallin mukaisesti. Muista myös virkata virkkuutyön yläosaan kaksi tyhjää ruutukerrosta. Päättele työ. Kastele tai höyrytä ja venytä muotoonsa, anna kuivua. 

Tyyny 
Leikkaa kankaasta sopivan kokoinen pala. Viimeistele reunat riippuen mistä materiaalista tyynyn teet. Mittaa kankaasta oikea kohta ja ompele virkkuutyö kankaaseen. Suosittelen harsimaan työn ennen ompelukoneella ompelua, jottei työ lähde liukumaan kankaalla. Ompele virkkuutyö kankaaseen. Ompele tämän jälkeen tyynyn taakse vetoketju haluamallasi tavalla. Itse tein suojaläpän, ettei vetoketju näy. Käännä tyyny jättäen vetoketju hieman avoimeksi ja ompele tyynyn sivut kiinni. Käännä työ, päättele ja leikkaa kaikki langat ja höyrytä työ kevyesti. Valmis! 


Jos päädyt käyttämään ohjettani niin tägää minut niin nään mitä kaikkea ihanaa saatte aikaan!

Ihanaa kesän alkua!

sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Sashikon pyörteissä

Vuosi sitten löysin nettiviidakosta kauniita kuvia, joissa oli kirjontaa. Se paljastui Sashiko kirjonnaksi. Ihastuin heti! Aloin etsiä tietoa Sashikosta ja suomeksi en juuri asiasta löytänyt mitään. Onneksi englannin kieli taipuu sen verran että homma alkoi avautumaan. Näin vuotta myöhemmin löytyy suomenkielellä tietoa jo ihan eri tavalla. Onneksi!

Sashiko on japanilaista kirjontaa, joka juontaa juurensa jopa 700-luvulle. Tai näin ainakin internet minulle kertoi. Sashikoa on alunperin käytetty vaatteiden korjaukseen. Takeista saatiin myös paksumpia ja kestävämpiä kun useita kerroksia ommeltiin sashiko pistoin yhteen. Itseäni viehätti ajatus kestävyydestä ja kierrätyksestä. Mitään ei tarvitse heittää pois, koska sen voi korjata. Ja kuinka kauniisti niitä onkaan korjattu!

Lisää nippelitietoa. Rakastan nippelititetoa.
Sashiko sana on japania ja se tulee verbeistä sasu tai zasu, joka tarkoittaa lävistää. Ommeltaessa neula lävistää kangasta yhdellä pistolla moneen otteeseen.

Sashiko on minusta ihanan helppoa ja mieltä rauhoittavaa. Etupistoilla kirjotaan kankaalle haluttuja kuvioita. Perinteisesti indigon siniselle kankaalle vaalealla puuvilla langalla pitkää neulaa käyttäen.
Itse aluksi piirsin kuvioita vihkoon ja vähitellen piirsin kankaaseen. Se on työlästä ja moneen otteeseen halusin luovuttaa. En luovuttanut ja vähitellen sain aikaan pieniä kokeiluja. Aluksi tein pieniä kortteja joita näkyy instagram tililläni.

Sashiko nivoutui myös yhteen näyttötyöhöni. Sain kuulla että edessä on kulttuurilähtöinen näyttö ja oli itsestään selvää että sashiko on mukana. Kiinnostus japanilaista estetiikkaa ja kirjontaa kohtaa kasvoi.
Näyttötyökseni valikoitui hame. Kudon itse kankaan sinisillä puuvilla-pellava langoilla ja yksi hameen paneeleista tulee olemaan kirjottu Sashikolla. 


Suunnitellessani näyttötyötäni löytyi mahtava nettikauppa nimeltään Almandiini.
Almandiini myy japanilaisia kankaita, joissa on upeita kuoseja. Minun onnekseni valikoimiin ilmestyi sashiko kankaita ja tarvikepaketteja. Kokeilussa on ollut DIY tyyny. Paketin mukana oli kaikki tarvittava. Lanka, neula, ohjeet ja kangas. Ohje on japaniksi ja englanniksi mutta ohjeessa on paljon selkeitä kuvia, joista asia käy selväksi. Suosittelen!
Kangas on valmiiksi kuvioitu ja kuvio lähtee kostuttaessa pois. Itse huomasin ettei kuvio enää höyrytyksen jälkeen näkynyt, joten tyyny ei tarvinnyt erillistä kosteutusta.


Tyyny on kaunein tyyny mitä omistan.



Sashikokankaita löytyy myös metritavarana. Jos haluaa tehdä isompia projekteja ne ovat loistava vaihtoehto. Haaveilen hieman rahin päällystämisestä mutta jatkan haaveilua.
Paneelikangas on kyllä tälläisen harjoittelevan Sashiko kirjojan unelma. Niin paljon ideoita ja niin vähän aikaa. Monta eri kuviota, joista saa luotua vaikka mitä! Muutama projekti tekeillä, mutta pikku maistiaisia.













Paneelikankaasta tehdyt mukinaluset. Koska en halunnut tuhlata upeaa kangasta, taustan ompelin vanhoista farkuista. Näitä teen veilä muutaman lisää. Tuli niin kauniita ja käytännöllisiä.


Jos Sashiko kirjonta kiinnostaa ja haluat aloittaa niin käy ihmeessä Almandiinin sivuilla tsekkaamassa Sashiko tuotteet. Myös Almandiinin instagram sivuja kannattaa seurailla. Sitä kautta minäkin bongasin nämä uutuudet.

Minä olen jo koukussa.

Kun näyttötyö etenee ja muut Sashiko projektit etenee niin laitan taas päivitystä.

torstai 9. elokuuta 2018

Saippualle pussukka



Hetkinen on vierähtänyt edellisestä kirjoituksestani vaikka olen ehtinyt väsäillä kaikenlaista. Tässä viimeaikaisia pohdintoja.

Tämän vuoden aikana olen koittanut siirtyä luonnollisempiin ja hellempiin pesuaineisiin. Pääsyyt muutokseen on oman ihon herkkyys ja halu vähentää muovijätettä. Muovijätettä tulee nykyään kaikkialta. Jostain se vähentäminen on aloitettava.
Palasaippuat ovat erityisen ihania ja omistan monta erilaista palasaippuaa. Sain vähän aika sitten serkultani tuliaisiksi Sola-saippuan. Olen ihan myyty! Suosittelen! Aivan ihana ja iho on muuttunut pehmeäksi ja hyvinvoivaksi.

(Kuvissa saippuapussissa on suolasaippua, joka on aivan ihana myös herkälle iholle.)

Saippuoita on hieman vaikea säilyttää ja pelkkä saippua-astia ei ole ollut riittävä. Päätin ottaa vinkeistä vaarin ja tehdä saippuoille pussukat. Sopivasti löytyy kalakangan jämiä joista saa luotua useamman pussukan.

Pussukan ohje:

12- säikeistä  kalalankaa ja koukku 1,75

Tein ensin 60 ketjusilmukkaa ja yhdistin piilosilmukalla renkaaksi. Sitten 4 ketjusilmukkaa ja pylväs toiseen renkaan silmukkaan. Näin saadaan ensimmäinen ruutu. Jatkoin tästä yksi ketjusilmukka ja pylväs, toistaen kunnes ensimmäinen kerros valmis. Viimeisen pylvään ja ketjusilmukan jälkeen yhdistin kerroksen piilosilmukalla ensimmäisen "ruudun" kolmanteen ketjusilmukkaan.

Siitä jatkoin seuraavaan kerrokseen taas 4 ketjusilmukkaa ja pylväs pylvään päähän.
Tätä toistin niin kunnes oli 20 ruutukerrosta.
Viimeisen kerroksen jälkeen virkkasin päädyn umpeen kiinteillä silmukoilla vuorotellen ruudusta läpi ja pylväistä läpi. Sitten päättelin langat.

Halusin pussukasta suljettavan ja koukkuun roikkumaan, joten tein vielä nyörin pussukkaan.
80 ketjusilmukkaa ja toisen kerroksen kiinteitä silmukoita. Pujottelin nyörin ennen yhdistämistä pussukkaan. Yläreunaan ruudun välein. Lopuksi yhdistin nyörin päät ja päättelin langat. Valmis!

Helppo ja nopea virkkaustyö. Tästä voi tehdä monta omaa muunnosta.

Niin ja saippuapussukka käy myös pesusienestä kun on hieman karkea lanka. Saippua myös kuivahtaa paremmin käyttöjen välillä kun on ilmavassa pussukassa. Saippuan saa käytettyä näin ihan kokonaan. Saippuapussukan voi pestä koneessa saippuoiden välissä, koska kalalanka kestää 60 pesun ja mukavampi sujauttaa uusi saippua puhtaaseen pussiin.

Leppoisia pesuhetkiä!

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Kuosikalenteri haaste 2018


Sain joulukuussa rakkaaltani lahjaksi kauan himoitsemani Molla Millsin Kuosikalenterin. Se on vuosikalenteri vuodelle 2018, jossa jokaiselle kuukaudelle on oma virkkausmalli. Olen kirjaimellisesti koukussa!
Olen laskeskellut ja suunnitellut muiden kuukausien malleja jo etukäteen. Eri mallien värivaihtoehtoja mietin ja osassa muutan värejä, joissain pidän värit kalenterin suunnitelman mukaisina. Uusia lankojakin olen jo laittanut lähilankakaupassa tilaukseen. Tosin tarvitsen kalalankoja myös kouluhommia varten. Ihanaa kun on sellainen lankakauppa kaupungissa, joka tarvittaessa tilaa sen mitä tarvitsee.
Olen rakastunut kalalankoihin. Se tapahtui ensimmäisen Virkkuri kirjan myötä ja loppua ei näy. Yksi unelma olisi saada joskus tehdä yhteistyötä esimerkiksi Suomen lanka oy:n kanssa. Saisi suunnitella omia kuoseja ja värejä sielunsa kyllyydestä. Oi voih, aina saa unelmoida.
Suomen langalta tulee muuten pian uusia Molla-lankoja ja en malta odottaa, että pääsen kokeilemaan niitä! Lähtee muuten saman tien tilaukseen kun langat verkkokauppoihin ilmestyy. 


Mutta asiaan. Tammikuun kuosin aloitin hieman myöhässä koska aloitin tammikuussa koulun ja kaikki on ollut yhtä sekasotkua. Onneksi loppukuusta sain koukun käteen ja väsäsin pikkupussukan tammikuun mallin mukaan. Kuosista tuli aika kiva.






Helmikuun kuosia aloitin tekemään heti perään ja sain sen jo valmiiksi. Tein pullopussin, jota voi käyttää vaikka penaalina. Kokeilin niin sinne mahtuu myös liinalankakerä sisään eli voin ottaa vaikka virkkuut mukaan tarvittaessa. En vielä ole tehnyt nyöriä pussukkaan koska en tiedä millä tekniikalla sen tekisin. Liikaa valinnan varaa!

Maaliskuun kuosikin on jo lähtenyt hyvin käyntiin. Kolmella langalla virkkaaminen on edelleen haastavaa muttei mahdotonta. Mitä kaikkea sitä ehtiikin vielä virkata!
Kuinka moni muu on saman haasteen edessä? 12 kuukautta ja 12 kuosia virkattavana. Otitko haasteen vastaan?
                                                                                 Virkkailemisiin!

Blogitekstisuositus

Hapsua elämään - helposti hienompaa

Jokin aika sitten näin kuvan instagramissa, jossa oli ihania nauhoja. Silmiini osui keinonahkainen hapsunauha ja päässä alkoi muodostua mont...